On tämä hieno ammatti!

blogi tammikuu 13, 2016 Kirjoittaja:

Eikä ole ironinen tuo otsikko. Oli ilo aloittaa työvuosi kesäkaupunkini Hangon uuden kaupunginjohtajan Denis Strandellin haastattelulla. Sinä päivänä myös Melker-koira oli päässyt isäntänsä mukaan töihin Hangon kaupungintalolle.

Paluu töihin pyhien jälkeen ei tuntunut lainkaan raskaalta, vaan etuoikeudelta. Jutun varsinaisen aiheen, kaupunginjohtajan työn, lisäksi saatoin kysyä muutamaa asiaa, jotka ovat askarruttaneet jonkin aikaa. Yhdessä pohdimme muun muassa, mistä johtuvat Hangon tietyt erityspiirteet; kesäparatiisina tunnetussa kaupungissa on alhainen koulutustaso ja korkeat rikollisuusluvut. Sain myös tietoa siitä, miten Hangossa aiotaan järjestää turvapaikanhakijoiden asuminen.

Alkaneen vuoden juttulistalla on normaaliin tapaan ministereitä ja yrityspäättäjiä. Aiemmin uutistyössä ja taloustoimittajana päättäjille soittelu oli jokapäiväistä arkea, jota en niin ihmeellisenä osannut pitää. Nyt kun uutisia ei tarvitse joka hetki aivan pakonomaisesti seurata, ja lehtien ilmestymistahti on verkkaisempi, osaan arvostaa mahdollisuutta kysyä ja saada vastauksia ihmisiltä, joiden puheille en muuten olisi hankkiutunut―enkä päässytkään.

Toki sidosryhmälehteenkin toivoo aina saavansa uutisia tai ainakin näkökulmia, joita ei muualla ole ollut esillä. On palkitsevaa, kun muu media siteeraa tuottamissamme asiakaslehdissä olleita haastatteluja. Näin käy onneksi aika usein.

Kirsi Poikolainen

Toimitusjohtaja, Fondamenta Media Oy

Jaa:Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Email this to someone
Miina Poikolainen alo… tammikuu 12, 2016 Miina_nettiinMV Miina_nettiinMV Hus, tietotekniikkam… tammikuu 19, 2016