Pelottava muutos

blogi lokakuu 11, 2016 Kirjoittaja:

Tapasin loppukesästä Toimi-lehden kansijuttua varten Vuoden pakolaisnaiseksi valitun Rita Kostaman. Tarkoituksena ei ollut keskustella hänen kokemuksistaan pakolaisena, vaan suomalaisesta työelämästä. Oven avasi aamutakkiin pukeutunut englantia puhuva nainen, joka paljastui Ritan Yhdysvalloissa asuvaksi siskoksi. Hän oli käymässä Suomessa ensimmäistä kertaa, ja pian selvisi, että siskokset eivät olleet nähneet toisiaan 25 vuoteen. Jo ennen haastattelun alkua sain konkreettisen esimerkin siitä, mitä tarkoittaa, kun joutuu jättämään kotinsa ja perheensä tietämättä, tuleeko koskaan palaamaan.

Kostamalla on yo-merkonomin ja tradenomin paperit sekä sisua, mutta edes kahdenkymmenen Suomessa vietetyn vuoden jälkeen hän ei ole päässyt etenemään kaupan kassalta vastuullisempiin tehtäviin. Viime vuonna hän sai tarpeekseen ja perusti oman kirjanpitopalveluita tarjoavan yrityksen, jolle toivon onnea ja menestystä.

Rita kertasi tottuneesti tarinaansa ja matkaansa Kongosta uuteen kotimaahansa Suomeen. Tuntui käsittämättömältä kuulla, että ihminen, joka on selvittänyt tiensä niin järkyttävistä olosuhteista monen maan läpi kaukaiseen Suomeen, oppinut kielen ja hankkinut korkakoulututkinnon, voi jonkun mielestä olla sopimaton muihin tehtäviin kuin kaupan kassalle, koska tällä ”ei ole paineensietokykyä”.  Ritalle oli ollut kova paikka, kun hän ei päässyt valmistumisensakaan jälkeen näyttämään kynsiään työelämässä, vaikka opiskelijakaverit saivat alan työpaikkoja. Pitkäaikaisessa työpaikassa Ritan tilalle ylempiin tehtäviin oli aina palkattu joku muu. ”Mietin, mikä minussa on vikana. Miksen kelpaa?”, hän kertoi ja pyyhki kyyneleitään.  Siihen en osannut vastata, mutta Ritalla oli aavistus: ehkä muita pelotti muutos, jonka Rita voisi tuoda mukanaan.

Lue 3/16 Toimi-lehdessä ilmestynyt Rita Kostaman haastattelu

Miina Poikolainen

Toimittaja, tuottaja

Fondamenta Media Oy

Jaa:Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Email this to someone
Kunnon töitä maahan… lokakuu 5, 2016 toimi0316-kansi Juha Manner oli vuosia Anneli Auerin asianajaja. Auerin jälkeen koitt… lokakuu 26, 2016